‹‹ Takaisin
18.01.2010
GFT:n päävalmentaja Teemu Eskola ei ole kultaisten leirin ainoa porilainen. Joukkueenjohtaja Tommi Limnell on toiminut samassa tehtävässä myös Porin Palloilijoissa - viimeksi kaudella 2004-05, kun Sinimyrsky nousi suvereenisti Futsal-Ykkösestä Liigaan.GFT kohtaa tulevana lauantaina juuri PoPan Leppävaaran parketilla. Joukkueiden ensimmäinen marraskuussa pelaama koitos päättyi tulisten vaiheiden jälkeen 3-3 -tasapeliin.- Porin kohtaamisen missaaminen harmittaa vieläkin vietävästi, mutta hyvä, että nyt homma tulee kuitattua, Aasiassa nahkaansa edellisen PoPa-pelin aikana grillannut Limnell miettii.GFT:n edellinen tappio suomalaiselle joukkueelle on vuoden 2009 ystävänpäivältä, kun PoPa kaatoi kultaiset Leppävaarassa lukemin 2-4. - Näin viime kaudella, kun PoPa kävi nuijimassa GFT:n. Ottelussa oli loistava tunnelma kentällä ja katsomossa. Olisi hieno homma, jos fiilikset nousevat taas samalle tasolle, Limnell herkuttelee.PoPa on viiden vuoden aikana uudistunut, mutta ex-jojo tietää, että historian taitavimmat porilaisfutsalistat ovat edelleen rosterissa.- Tutut pelaajat ovat käyneet vähiin. Mutta toivottavasti joku vanhempi konkarikin astuu kisabussiin. Varsinkin Lamppu Lammisen maagista temmellystä olisi kiva nähdä, vaikka tällä kertaa en halua nähdä häneltä maaleja. Ja kyllähän Leka-Reinikankin heilumista on aina nautinto seurata, "Limppu" hymyilee.Futsal-Liigan klassikko GFT - PoPa lauantaina Leppävaarassa. Tervetuloa!
Ilves FS - GFT Super Cup - Tampere26.09.2010 - xx:xx