‹‹ Takaisin

Sihvonen hämmentää yhä

12.02.2010

Runkosarjan viimeisellä kierroksella Espooseen matkustaa Valkeakosken Mad Max. Ottelusta ei panosta puutu, sillä Maxit taistelevat yhä pudotuspelipaikastaan ja GFT yrittää päättää runkosarjan tappioitta uutteen piste-ennätykseen, jota joukkue nyt sivuaa.

- Ei tässä sen kummemmin mietitä pelin panoksia, kuka on vastassa tai kuka tulee vastaan playoffeissa. Se seuraava lauantai on se tärkein peli, GFT:n valmentaja Ville Sihvonen toteaa.

- Uskon, että saadaan hyvät playoffit. GFT on varmasti punainen vaate, jonka moni haluaa voittaa. Sarjassa on ollut liikaa huonotasoisia pelejä. Suomalainen futsal tarvitsee pelejä, jotka kehittävät lajia.

Sihvonen valmentaa Teemu Eskolan aisaparina nyt ensimmäistä kauttaan Futsal-Liigassa.

- En koe itseäni vieläkään oikein valmentajana, olen yksi tiimin jäsen, Sihvonen sanoo.

Sihvonen aloitti futsalin parissa jo vuonna 1997. Silloin ensimmäinen Suomen mestaruus tuli heti Malmin Ponnistajien riveissä.

- Salijalkapallo on muuttunut futsaliksi ja meidän pelaajat ovat huippu-urheilijoita. Ennen tämä oli futiksen kakkoslaji ja nyt futsal on ykköslaji melkein joka jätkälle.

Sihvonen kertoo valmennuspestin muuttaneen osittain hänen ajatuksiaan pelistä.

- Kentällä katsoin peliä enemmän puolustamisen näkökulmasta. Nykyisin haluan, että joukkue pelaa monipuolisemmin ja rohkeammin.

- Ehkä olen itsekin hieman rauhoittunut, kun ei voi koko ajan hämmentää.

Niin tosiaan, se hämmentäminen. Siitä Sihvonen muistetaan hyvin. On siinä ollut joskus yleisölläkin naurussa pitelemistä, kun Sihvonen on marssinut hymyssä suin kentältä vastustajan kanssa. Sihvosen istuuduttua vaihtopenkille "kaveri" on jatkanut matkaansa pukuhuoneen puolelle.

Kauluspaitakaan ei ole sitä puolta onnistunut kokonaan piilottamaan - onneksi.

- Ainahan se on mukavaa, Sihvonen nauraa.

- Hämmentäminen on ollut mun tapa. Provosoida, mutta ei provosoitua. Otan itseni sillä tavalla paremmin mukaan peliin ja ehkä siinä syttyy muukin joukkue.

Lopuksi Vinnie haluaa muistuttaa vielä olennaisesta, ettei vaan pääsisi unohtumaan.

- Futsal on paljon muutakin kuin hienoja maaleja.

Hämmennystä ja hienoja maaleja pääsee todistamaan lauantaina Leppävaarassa. Ottelu GFT- Mad Max alkaa kello 15:00.

Lue myös otteluennakko futsal.fi -sivustolta.