Golden Futsal Teamin kausi 2009-2010 oli pisin ja työntäyteisin suomalaisen futsalin historiassa.
GFT aloitti valmistautumisen elokuun UEFA Futsal Cupin esikarsintaturnaukseen maanantaina 1. kesäkuuta. Osalla geftiläisistä kausi jatkuu yhtä soittoa yli kymmenen kuukautta, sillä viisi seuran pelaajaa on valittu pääsiäisenä futsal-kauden päättävään futsalmaajoukkueen Englannin turnaukseen.
GFT pelasi kauden aikana peräti 41 peliä ja harjoitteli 85 kertaa. Lisäksi valtaosa miehistöstä eli yhdeksän pelaajaa osallistuivat maajoukkuetapahtumiin, peleihin ja treenileireille.
Voidaankin todeta, että 10 kymmenen kuukautta kestänyt, maksimissaan yli sadan treenikerran ja lähes 50 matsin futsalkausi alkaa jo olla kunnon sesonki, eikä mikään lyhyt rykäisy, kuten futsalin suhteen on Suomessa totuttu.
- Pelaajillemme tuli futsal-toimintaa moninkertainen määrä, mitä keskimääräiselle liigapelaajalle. Kaikki tämä, vaikka joukkueen pelaajistosta noin puolet harrasti myös futista "tosissaan" vielä syksyyn asti, päävalmentaja Teemu Eskola toteaa.
- Heille pitääkin nostaa hattua ja todella korkealle. Pojat ovat vetäneet todella pitkän putken ilman taukoja suurella sydämellä ja sitoutumisella.
Tulevaksi kaudeksi GFT voi ja saa keskittyä futsaliin entistä kovemmalla intensiteetillä. Vain FC Lahden Pekka Sihvola pelaa GFT:n pelaajista Suomen kahdella ylimmällä futissarjassa, kun viime syksynä vastaavia pelureita oli vielä neljä.
- Pelaajien erikoistuminen on GFT:lle ja Suomen futsalmaajoukkueelle valtava mahdollisuus. Mutta se asettaa seuralle myös paineita. Seuralla on iso vastuu vastata pelaajien valintaan, ja tarjota urheilullinen mahdollisuus kehittyä pelaajana edelleen.
- Viime kaudella meillä oli keskimäärin 3-4 tapahtumaa viikossa. Nyt luku pitää nostaa kahdella 5-6 tapahtumaan. Vain siten kehitys on mahdollinen - GFT:n ja koko suomalaisen futsalin.
- GFT:n pitää olla yksi esimerkeistä ja viedä futsalia Suomessa entisestään urheilullisempaan suuntaan. Toivon mukaan muut seurat toimivat samoin.
GFT teki UEFA Futsal Cupissa Suomen ennätyksen pääsemällä maalin päähän Euroopan 16 parhaan joukosta. Lisäksi GFT voitti Futsal Cupin ja liigan runkosarjan ylivoimaisesti ilman tappioita ennätyspisteillä (46). Vain pudotuspelit olisivat voineet sujua paremmin.
- Tietenkin oli suuri pettymys hävitä mestaruus, mutta se ei pyyhi pois tehtyä työtä. Urheilussa tulee aina myös takaiskuja, mutta olemme luoneet nyt pohjan, jonka päälle on hyvä rakentaa uutta menestystä, kansainvälistä ja kansallista.
- Tehdystä työstä pitää osata olla myös ylpeä. Tämä on pioneerihomma, jossa täytyy mennä välillä betoniseinän läpi.
- Tämä joukkue käänsi katkeran Ateena-tasapelin upeasti entistä kovemmaksi kiihokkeeksi, mikä näkyi liigassa ja Cupissa. Vastaavaa henkeä oli ilmassa finaalien jälkeen, mikä on ison joukkueen merkki.
- Meidän pitää nähdä saavutuksemme osana isompaa kokonaisuutta. Kaikkea ei voi aina voittaa, mutta kehitystä ja parempaa työtä tappiot eivät estä.
Vaikka UEFA Futsal Cup -paikka meni Ilvekselle, Eskola muistuttaa, että kansainvälisiä haasteita voi hakea muualtakin.
- Jotta kesäharjoittelulle, jota muuten pitää lisätä selvästi, tulee selkeä tavoite, syksyyn pitää saada selkeä kansainvälinen tavoite. Uskon, että GFT pystyy myös järjestämään sen. Venäjä on mielenkiintoinen suunta, kuten myös presidenttimme kotimaa Portugali, Eskola vihjaa.
- Toinen kiihoke pitää olla mestaruuspokaalin takaisin valtaaminen. Ja kolmas, suomalaisen futsalin kannalta se kaikista isoin, on EM-kisapaikan tavoittelu. Jos ja kun saamme kotikarsintaturnauksen ja pelaajat ovat rautaisessa kunnossa sekä oikeassa henkisessä tilassa, se on mielestäni realismin rajoissa oleva tavoite.
GFT pelasi koko futsal-kauden hyvin kapealla miehistöllä. Viime kaudella teksti-tv:llä keikkuneet Jukka Lottonen ja Timo Lumivaara eivät kuntoutuneet koko kauden aikana vakavista loukkaantumisistaan täyteen pelikuntoon. GFT käyttikin käytännössä koko kauden aikana vain 10:ntä kenttäpelaajaa.
- Pitää kiittää joukkuetta loistavasta sitoutumisesta. Vaikka rinki oli kapea, treenit ja pelit pystyttiin vetämään tyydyttävästi läpi.
- Mutta ensi kaudeksi GFT tarvitsee pari uutta laatupelaajaa. Ihan senkin takia, että loukkaantumisia urheilussa tulee aina.
- Toisaalta suomalaisten huippujen pitää oppia pelaamaan myös 5-6 kenttäpelaajalla. Tästä Action 21:n valmentaja Pedro Medina minua Belgiassa vähän jopa ojensi. Hänen mielestään futsalia ei ole mitään järkeä pelata kahdella kentällä, vaan parhaiden on pelattava 30-35 minuuttia.
Eskola on vajaan viikon verran vetänyt happea futsal-kuvioista. Omasta jatkostaan hän on vielä vaitonainen.
- En ole rehellisesti vielä tehnyt mitään päätöksiä. Päättynyt kausi oli reissaamiseen niin raskas, että palautuminenkin tuntuu vaativan aikaa.
- Mutta kertaakaan minua ei ketuttanut kulkea Porin ja Espoon väliä, vaikka talven kelit olivat kyllä, no haastavat. GFT on täynnä suuria persoonia, mutta kaikkien kanssa on ollut mahtava tehdä töitä.
- Toinen iso voimavara on ollut meidän taustatiimi. Päivittäisessä tekemisessä mukana olleet Vinnie Sihvonen, Tuomas Hämäläinen ja Tommi Limnell ovat kovan luokan tekijöitä, jotka täyttivät ruutunsa aivan viimeisen päälle.
- Unohtamatta seuran johtoporrasta ja kaikkia muita talkoissa mukana olleita. GFT:n ammattimaisuus keräsi kiitosta Belgian turnauksessakin, eikä lainkaan aiheetta.
- Kaiken kaikkiaan kausi oli erittäin haastava, antoisa, mukava ja ennen kaikkea opettava. Nyt on aika kelata asiat yhteen, ja miettiä mitä olisin voinut tehdä henkilökohtaisesti paremmin. Vasta sitten on jatkosuunnitelmien aika.