‹‹ Takaisin

12.02.2010

HenrikssonVsSihvola

Peke Sihvolasta GFT:n penkkipunnerrusmestari

GFT:n viime vuosien kovat tulokset pelikentillä voidaan nähdä monessa eri valossa. Yksi tärkeimpiä tekijöitä voittavassa joukkueessa on kova voitontahto. Pelaajien välinen keskinäinen kilpailutilanne on iskostunut syvälle GFT:n kulttuuriin ja se näkyy kaikessa toiminnassa. Kova asenne harjoitussaleissa poikii usein tuloksia myös kilpakentillä. Vahvalla kilpailuvietillä varustetut kultaiset tykkäävät ottaa mittaa toisistaan myös pelikentän ulkopuolella.


Vastikään GFT:n treenien yhteydessä käytiin Pekka Sihvolan ja Henrik Henrikssonin välinen penkkipunnerruskilpailu. Taistossa tavoitteena oli saada mahdollisimman monta toistoa nostettua penkistä oman kehon painoisella tangolla. Molemmat kilpailijat olivat valmistautuneet koitokseen jo kuukausien ajan tarkkaa ruokavaliota ja treeniohjelmaa noudattaen. Henkinen sodankäynti aloitettiin jo kauan ennen varsinaista koitosta.


Yksi kilpailun kohokohdista nähtiin jo ennen varsinaista punnerrusosuutta, kun ottelijat ryhmittyivät tuijotuskilpailuun. Itsevarmuutta uhkuneet gladiaattorit katsoivat toisiaan syvälle silmiin ja sieluun yrittäen horjuttaa vastustajan itseluottamusta. Molempien lihaskimppujen ilmeet olivat äärimmäisen vakuuttavia, eikä voimasuhteista näin saatu sen tarkempaa selvyyttä etukäteen.


Itse kilpailussa urheilutoimittajien vastikään vuoden futsalpelaajaksi valitsema Henrik Henriksson löi tauluun kovan tuloksen: 13 toistoa. Timanttista kuntoa uhkuva Sihvola nosteli kuitenkin tiukalla temmolla 16 toistoa, mikä riitti kilpailun voittoon. Näin Sihvola kruunattiin GFT:n epäviralliseksi penkkipunnerruskuninkaaksi. Testosteroni höyryjen laannuttua Sihvola kommentoi kilpailua hyvillä mielin:

En ole täysin tyytyväinen tulokseen, mutta olen äärimmäisen tyytyväinen voittoon. Fyysisen kuntohuipun ajoittaminen ei välttämättä osunut kohdilleen täydellisesti, mutta henkisesti olin sitäkin kovemmassa iskussa. Se ratkaisi voiton tällä kertaa. Vastus oli todella tiukka. Henriksson on yhden lapsen isä ja toipunut vastikään synnytyksestä, siihen nähden mies on kiven kovassa kunnossa. Toivumme molemmat hetken tästä taistosta ja sitten alkaakin jo treeni uusia koitoksia varten. Tämä voitto antaa varmasti paljon lisäpotkua ja itseluottamusta kevään futsal-liigan ratkaisupeleihin.


Tappiostaan toivuttuaan myös Henrik Henriksson oli valmis kommentoimaan kilpailua ja tunnustamaan kilpakumppaninsa paremmuuden:

Ensin pitää oppia häviämään reilusti, jotta voi voittaa ylimielisesti! ”Pihaninja” on huikeassa lyönnissä ja todella puuntakaa tuli se, että joku todella pystyy minut voittamaan. Tuijotuskisan jälkeen olin varma että meikäläinen vie voiton, mutta niin vain ulkonäkö petti ja GFT:n söpöin kundi vei kestävyyskisan. Siitä nuorikundi sai aimo annoksen itseluottamusta ja tekikin liigadiilin seuraavalla viikolla. Täytyy kuitenkin muistaa että kisa on vasta puolimatkassa ja maximipainoilla olen voittamaton. Vilpittömät onnittelut kuitenkin Pekalle!


Lataa:

1024x768

Ilves FS - GFT
Super Cup - Tampere
26.09.2010 - xx:xx