|
Goldenboyssit olivat hyvin latautuneita ja valmiita taistelemaan hopean Espooseen. Pari aiempaa peliä olivat menneet penkin alle kullan karattu jo käsistä.
Ottelu alkoi varsin pirteän vierasjoukkueen pyörittäessä peliä. Maalipaikkoja oli jo ennen avausosumaa, jonka Panu Aution teki Timo Lumivaaran hyvästä tarjoilusta. Maalin jälkeen mentiin jälleen kultaisten komennossa, mutta TPK pääsi kuittaamaan tasoituksen. Alle minuutti edellisestä ja Henrik Henrikson tarjoili Vesa Pahkamaalle unelmapassin puolustajien väliin ja vieraat jälleen johtoon. Jani Modig lisäsi vielä johtoa maalilla hienon riiston päätteeksi.
Toisella jaksolla nähtiin aktiivisempi ja aggressiivisempi kotijoukkue, mutta peliä vei edelleen vierailija. TPK pääsi vielä kahden maalin päähän kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta lopussa GFT kuittasi kaksi kertaa tyhjään maaliin.
Kokonaisuudessaan peli oli GFT:ltä hyvä ja tasainen esitys, muutamaa huolimattomuutta lukuun ottamatta. Koko joukkue kuitenkin onnistui tasaisella rintamalla, josta osoituksena kuusi eri maalintekijää. Ottelun parhaana palkittiin tuore maajoukkuenimi Timo Lumivaara (1+2).
-AL-
|