|
GFT:n historian ensimmäinen voitto Valkeakosken Mad Maxeilta tuli tyylillä, joka ei jättänyt jossiteltavaa edes Leppävaaraan saapuneille vierasjoukkueen faneille. Ei Mad Max huonosti pelannut, mutta espoolaiset olivat vain suvereenisesti parempia. Onkohan Mad Maxien seurahistoriassa ikinä jouduttu yhtä kylmään kyytiin? Tasoltaan ottelu kohosi erittäin korkealle ja ainoa pettymys ottelussa olikin pieni yleisömäärä. Tähän vaikutti varmasti myöhäinen alkamisaika, joka näin pikkujouluaikaan oli tuhoisa. Iso kiitos joukkueelta, kuitenkin niille kultaisille faneille, jotka paikalle vaivautuivat!
GFT:n ykköskenttä Salmi(pohja)-Autio(linkki)-Modig(linkki)-Lumivaara(sentteri) pelasi omalla tasollaan ja teki erittäin näyttäviä maaleja. Toinen kenttä: Kallijärvi(pohja)-Rantala(linkki)-Sihvola(linkki)-Sarelius(sentteri) onnistui myös hyvin, varsinkin puolustuspelaamisessaan. Hyökkäyspäässä sentteri Joonas Sarelius debytoi odotetun vahvasti. Jo ensimmäisellä jaksolla hän tarjoili sekä Pekka Sihvolalle että Janne Rantalalle todelliset namupaikat noin 6:een metriin maalista, joista herrat hyvin harvoin erehtyvät. Janne ”Härkä” Rantala kuittasi kuitenkin erheensä, tehden toisella jaksolla kaksi komeaa maalia, Jarno Kallijärven esityöstä. Ensimmäinen näistä oli kärsä tolpan kautta sisään 9 metristä, jonka torjumiseen hyvin pelanneella Maxien maalivahdilla, Mikko Imeläisellä, ei ollut mitään jakoa. Hanskat naulaan vaan, kun Häkän kuuluisa kärkipotku heilahtaa.
Toimitsijapöydän puukkojengi oli ottelussa myös palkintoraati. GFT:n kolme vakuuttavinta ottelussa olivat kakkoskentän ohjaaja Jarno ”Litti” Kallijärvi, ykköskentän kapellimestari Jani Modig sekä jälleen pantterimaisesti torjunut J-P Pantsu. Tasaisesta GFT:stä oli vaikea palkita vain yhtä, mutta tällä kertaa raadin valinta osui pohjapelaaja Kallijärveen.
GFT:n edustuksen esitys ottelussa oli kauden vakuuttavin. Päävalmentaja Antti Lehtinen hykerteli ottelun jälkeen tyytyväisyyttään ja kiitteli varsinkin joukkueen kärsivällistä ja nöyrää pelaamista. Voitollaan GFT katkaisi myös Pirkanmaan Pistekirouksen (Ilves, Loiske, Mad Max), koska viimeksi futsal-liigassa (runkosarjassa) GFT voitti Loiskeen 6-3 (2-1) 15.11.2003.
-PO-
|