|
Hakkarin hallissa nähtiin varsin hyvä ja paikoin kuumakin kamppailu futsal-ligan kärkisijoista. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Espoossa oli päättynyt Loiskeen niukkaan voittoon, joten ilmassa oli revanssin makua.
Ottelu alkoi molemmilta joukkueilta varovaisesti. Ensimmäisellä jaksolla maalipaikat olivat harvassa. Jakson puolivälissä Jani Modig vei espoolaiset 1-0-johtoon, maalivahti J-P Pantsun syötöstä. Ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla Panu Autio iski tulostaululle 2-0- voittomaalin. Kokonaisuudessaan jakso oli varovaista peliä molemmilta joukkueilta. Maalipaikat olivat harvassa, mutta muutama hieno kuvio nähtiin molemmilta joukkueilta.
Toisella jaksolla isäntäjoukkue pääsi paremmin peliin mukaan ja saikin tuikattua kavennusmaalin. Kavennus aiheutti pienen nukahtamisen espoolaispuolustuksessa, jolloin Loiskeella olisi ollut paikat vaikka tasoittaa peli. GFT kuitenkin ryhdistäytyi ja onnistui hallitsemaan loppupeliä suurimman osan ajasta. Timo Lumivaara iski 1-3 loppunumerot yläpesään maagisella oikurillaan. Loiskeella oli etenkin toisella jaksolla paikkoja tehdä parikin maalia, mutta laukaukset suuntautuivat suurimmaksi osaksi maalipuiden ohi.
Kultaisille tuli ansaittu voitto ja toinen täysi pistepotti tiukasta viikonlopusta. "Pelattiin aika kurinalaisesti ja onnistuttiin välillä maalinteossakin. Hyvä kuuden pisteen viikonloppu", totesi neljännen liigapelinsä pelannut Ville "Vilu" Spangar.
-AL-
|