Tampereen piirin 2. divarin lohko kakkonen oli varsin vahva vastustaja. Ehkä onneksi heiltä puuttui heidän ylivoimaisesti vaarallisin maalitykki. Ehkä myös GFT:n onneksi, kultaisten maalivahti Matias Sarelius pelasi unelma pelin. Numeroero lopputuloksessa pysyi näin suurena, eikä ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä. Jokatapauksessa puolustuspelaaminen oli GFT:n kauden lepsuinta. Mutta toisaalta lupaus pelata viihdyttävää futsalia, piti myös tässä ottelussa. Toinen vahva GFT onnistuja tässä pelissä oli Panu Autio (1+2), joka oli alati vaarallinen ja tekemisessään terävä, vaikka alla oli lämmittelypelinä 90 minuuttia ison kentän fudista.

Sen lisäksi, että puolustuslamput olivat himmeinä, niin myös viimeistelytarkkuus oli pimeästä metsästä. Paikkoja hukattiin järjetön määrä. Esimerkiksi GFT:n kauden paras maalintekijä Henrik Henriksson tuhlasi reilut pelinumerollisensa verran maalipaikkoja ennen kuin osui tuplasti. Jotenkin näytti siltä, että uskomattoman upeaa Energia-Areenaa ei maalitykin ego pystynyt täyttämään. Onko tämä puukotuspenkin tokaisu totuus? Noh, tulevat vuodet ehkä näyttävät.

Se ei ole helppo pelata ja motivoitua, kun “pitää” voittaa isoilla lukemilla ja vastassa on futsalosaava joukkue. Kuitenkin GFT tyylikkäillä ja odotetuilla loppulukemilla finaaliin, jo neljännen kerran cupin 5. vuotisen historian aikana.
-PO-