|
Lauantai 24.11. oli yksi niistä päivistä kun herra Murphy oli päättänyt pyllistää
Espooseen päin. GFT pääsi terveellä kokoonpanolla tuplaviikonloppuun, mutta
ongelmat alkoivat jo alkulämmittelyssä. Teemu Jaakkolan pohje ei kestänyt verryttelyä.
Ensimmäiselle jaksolle päästiin hyvin liikkeelle. Molemmat joukkueet osuivat
kerran ensimmäisen viiden minuutin aikana. Sitten alkoi tapahtua kummia.
Vaarattoman näköisessä tilanteessa GFT:n Sixten Björkstrand ja Henrik Henriksson
törmäsivät keskenään. Seuraus: Kaksi kappaletta aivotärähdyksiä, toistakymmentä
tikkiä, litra verta ja Kaarlella 4vs.2 hyökkäys. Sixten yritti pelata vielä yhden vaihdon, mutta ei enää ymmärtänyt kumpaan päähän olisi pitänyt hyökätä, joten hyökkäsi sairaalaan.
Jakson lopussa tuli ottelun ja luultavasti koko syksyn huippukohta, todellinen helmi: Panu Aution El Màgico Goaaal! Huiman vireen löytänyt taituri numero dos vippasi kantapäällään pallon kahden kaarlelaisen yli ja täräytti suoraan ilmasta pallon kahdeksasta metristä takaristikon kautta nuottaan. Maali sai Leppävaaran yleisöltä historian pisimmät aplodit ja jokaisen katsojan takaraivoon jäi varmasti ikuisiksi ajoiksi muistikuva suuresta urheilutaiteesta. Hurmoksen myötä tehtiin vielä yksi maali (tosin Kaarlen toimesta) -tauolle siis kotijoukkueen 3-1 johdossa
Tauolta palasi siipirikko goldenlauma, joka oli valmis taistelemaan loppuun
kuudella miehellä. Väärin. Viidellä.
Viisi minuuttia toisen jakson alkamisesta GFT Timo Lumivaara yritti laittaa
pallon pussiin pienestä kulmasta, mutta löysi yhteyden omaan tähtilaivueeseensa
päätyseinästä. Tällä kertaa verta oli kentällä jo pari litraa. Kymmenen
minuuttia myöhemmin paarit kantoivat urhean goldenboyn ambulanssiin aplodien
saattelemana. Entuudestaan sairaalaan odottava kolmikko pääsi nyt
ryhmäalennuksella, ilman turvavöitä ja pillit päällä lasarettiin.
Jäljelle jääneet kultaiset gladiaattorit pelasivat lopun 1,25 kentällisellä
hienosti. Akseli Autio-Salmi kävi vaihtopenkillä enää aikalisän aikana. Pari
maalia vielä kokkolalaisrysään, joten pisteet jäivät Espooseen. Hinnasta viis...
eiku neljä.-TH-
|