|
Itsenäisyyspäivänä pelattu Porin Palloilijoiden ja GFT:n välinen kärkikamppailu
oli odotetun tasainen vääntö. Vauhtiin pelaajat siivitti Maamme-laulu, joten
hallissa ei kukaan jäänyt kylmäksi.
Ensimmäistä jaksoa hallitsi hienoisesti PoPa, joka loi paremmat maalipaikat.
Kultaisillakin oli toki muutama maukas paikka iskeä pallo pussiin, mutta tauolle
siirryttiin tasalukemissa 0-0.
Isänmaallisempi henki siirtyi pelaajiin toisella jaksolla. Toisella jaksolla
nähtiin piristynyt vierasjoukkue, mutta maalinteon aloitti kuitenkin PoPa, joka
näyttävän suorituksen päätteeksi rikkoi kuparisen ajassa 26:04.
Maali kuitenkin herätti GFT:n taistelemaan ja muutamaa minuuttia myöhemmin
Sixten Björkstrand tasoitti ottelun maaliviivalta kippari Modigin syötöstä. Vain
hetki edellisestä pallo oli taas porilaismaalissa, tällä kertaa asialla Risto
Salmi, Timo Lumivaaran hienosta esityöstä.
3-1 tilanteessa näytti, että porilaislauma oli menettänyt otteensa lopullisesti.
Parin minuutin sisällä kotijoukkueelle vihellettiin neljä virhettä ja keltainen
kortti heilui muutamaankin otteeseen. Ryhtiliike tapahtui kuitenkin ajoissa ja
joukkue pääsi mukaan otteluun 3-2 kavennuksella. Reilua minuuttia myöhemmin
pallo oli jälleen vierasjoukkueen pitseissä rumasti runtaten, mutta kuitenkin.
Loppupeli oli molemmilta varovaista hyökkäystä, eikä hyviä maalipaikkoja enää
nähty. Harmittavat pomput porilaisille lopussa, mutta ei auta itku - lopputulos
3-3 oli ottelutapahtumiin nähden oikeudenmukainen.
Kaiken kaikkiaan porilaisyleisö sai futsalia koko rahan edestä. -TH-
|