|
Tervareita vastaan on aina hieno pelata. Joukkueessa on taitavia pelaajia ja he osaavat pelata futsalia. Taktisesti he ovat aina vahvoja ja tällä kertaa Tervarit olivat saapuneet Leppävaaraan taktiikalla, joka teki ottelusta mielenkiintoisen. Heti ottelun alusta asti Tervareiden maalivahti nousi mukaan hyökkäyksiin. Tervarit olivat siis tulleet Leppävaaraan rohkeasti voittoasenteella -hyvä. Tällä kertaa ottelu kuitenkin ratkesi näihin nousuihin, kun GFT rankaisi kolmesti “tyhjiin”. Toisaalta Tervarit tekivät kaikki kolme maaliansa, kun maalivahti oli noussut ylös. Joka tapauksessa ottelussa riitti seurattavaa koko 40 minuuttia tehokasta, kun Tervari-vahti seikkaili ja aiheutti painetta GFT-päätyyn. Normaali pelissä GFT:llä ei olut hätäpäivää ja Tervareiden paikat jäivät todella vähiin. Ottelusta jäi mieleen myös avausmaali, jonka viimeisteli presidenttimäisesti Nando, kun peliä oli käyty vaivaiset 45 sekuntia -syyskauden maali! Tehokaksikko Timo Lumivaara (3+0) ja Henrik Henriksson (1+1) olivat myös loistavalla pelipäällä ja muutama maukas kikkakin kotiyleisön iloksi nähtiin. Ilves-ottelussa tikkejä saanut kapteeni Matias Sarelius oli jätetty tylysti penkille ja Mikko Haapanen oli ottanut torjuntavastuun.
Ei mikään läpihuutojuttu GFT:lle, niin kuin ei mikään liigapeli, ja tunnetusti Tervarit ovat reissussa aina hieman varamiehistöllä, joten tammikuisesta Oulu-vierailusta voi jo nyt povata GFT:lle vaikeaa. -PO-
|