GFT/Ydin:n ottelut 2006/2007

4 Div.        Sarjataulukko

25.11.06 VJS/88 - GFT/Ydin 1-4

GFT- Ydin voitti historian ensimmäisen futsal-ottelunsa Uudenmaan Piirin Nelosessa lukemin 4 - 1. Peli oli alusta asti A-junnu joukkueen hallintaa, muutamaa sääntösekoilua lukuunottamatta. Alussa peliin lähdettin heti karvaamaan ylhäältä, eikä kunnioittettu vanhempia. Ytimen ensimmäisen maalin teki Mika Aarnio, josta peli sai rennon otteen kaikilta osin. Karvaus jatkui läpi pelin ja summerin soidessa numerot olivat 1 – 4. GFT:lle ansaittu voitto.
Maalintekijät 0-1 Mika Aarnio, 0-2 Henri Laakso, 0-3 Jan Hämäläinen, 1-4 Mika Aarnio. (Teksti ja koutsi: Perttu Nisula)

 

25.11.06 GFT/Ydin - Häps 4-1

Toisen peli alku oli samalla tavalla junnujen hallintaa. Tahtipuikkoa heilutti Henri (Henu), joka näppärällä tekniikalla laittoi vastustajalta jalat solmuun, ja paukuttikin parin minuutin jälkeen pilkun hallitusti maalin. Sama tahti ottelussa jatkui, joten muutamaa minuuttia myöhemmin, maalintekijänä kunnostautui Mika Aarnio ja pari minuuttia tästä oli taas Henun vuoro. Vastustaja kavensi maalilla, mutta arkun naulaan viimeisteli jälleen Mika. Peli päättyi 4-1 GFT:n voitton. Mika ja Henu kunnostautuivat kummatkin 3:lla maalilla päivän peleissä. Hyvä avausviikonloppu kaikenkaikkiaan. (Teksti ja koutsi: Perttu Nisula)

 

17.12.06 Real KG - GFT/Ydin 1-3

Pelin alku oli GFT:n junnuilta erittäin hapuilevaa (mahtoiko olla pieni leijuminen syynä?), ja se näkyikin heti 2 pelatun minuutin jälkeen, kun Real KG meni GFT:n virheestä 1-0 johtoon. Maali teki ihan hyvää, sillä pojat heräsivät pelaamaan ja hetkeä myöhemmin Jan "Jantsu" Hämäläinen teki tasoituksen 1-1.

Peli jatkui tästä eteenpäin junnujen hallinnalla. Voittomaalin teki Sampo Seppänen ja loppusineten pisti Real KG:n arkuun Henri "Henu" Laakso 1-3. (texti: Perttu Nisula)

 

17.12.06 GFT/Ydin - Espa 3-0

Ottelun alku lähti rauhallisesti liikkeelle junnujen hallinnalla. 2 min pelattu ja ensimmäinen maali syntyi Sampon lapikkaasta 1-0. Tästä maalista pojat innostuivat ehkä vähän liikaakin hyökkäämään ja se näkyi GFT:n maalilla, mutta loistavasti pelannut maalivahti torjui Espan yritykset. Kun puolet ottelusta oli pelattu Sampo iski toisen maalin ja se taisi olla Espan pojille liikaa. Loppu olikin sitten varmistelua ja kikkojen harjoittelua. Loppunumerot 3-0 taiteili Mika Aarnio.
Nyt mennäänkin sitten talvilomalle(!) 4-div. osalta, sillä tässä on 8. viikon tauko, ennenkuin seuraava peli taas Masalassa on. Todella surkeaa piirin toimintaa....... (texti: Perttu Nisula)

28.1.07 GFT/Ydin - RIRA 4-2

Ottelu lähti käyntiin tasaisesti, eikä kumpikaan joukkue saanut peliään toimimaan ensimmäiseen 5 minuuttiin, kunnes Jan Hämäläinen täraytti lauantaina harjoitellun vaparikuvion onnistuneesti pitseihin asti, eli 1-0 johto kultaisille.
Tämän jälkeen kultapojat ottivat pelin haltuun ja eikä aikaakaan, kun Jantsu teki toisen maalin ylivoimalla (RIRAn pelaanja sai kaksi keltaista ja oli joutunut suihkuun). RIRA kuitenkin kavensi pelin oikeastaan heti GFT:n maalin jälkeen 2-1 ja kultapoikien peli hapuili hetken. Timo Viitanen kuitenkin teki helpottavan maalin 3-1 GFT:n kannalta ja selkäranka napsahti RIRA:n pelaajilta poikki. Jantsu teki vielä 4-1 maalin, joten HATTU oli ansaittu. GFT leikitteli lopussa ja sählingin lopuksi RIRA sai vielä pallon maaliin. Lopputulos oli siis 4-2. -PN-

28.1.07 TIKKA - GFT/Ydin 4-6

Ennakkoon kovin vastustaja Tikka oli hävinnyt yhden ottelun ennen GFT-ottelua ja heillä olikin kovat piipussa heti pelin alussa (nousukiilto silmissä). Tikalla olikin kova yritys ensimmäiset 5 minuuttia, kunnes Mika Aarnio nousi oikealta laidalta ja laukoi tilanteeksi 0-1 kultapojille. Tikka jatkoi kovaa karvaamistaan heti GFT:n maalin jälkeen, mikä palkittiin 1 - 1 tasoituksella. Edelleen Tikka jatkoi kovaa karvaamistaan ja se näkyi heidän puolustuksessaan, joka oli kuin reikäjuusto. Henri "Henu" Laakso karkasikin yksinläpi Tikan sählätessä oikein kunnolla ja laittoi pallon hallitusti maaliin 1-2.
Taas, niin kuin monesti kaikki ovat todenneet, maalin jälkeen peli yleensä on vaikeaa ja tämä kostautuikin kultapoikien haparointiin, mistä Tikka tasoitti pelin. Ottelun todelliseksi sankariksi nousi kuitenkin Mika Aarnio, joka teki toisen maalinsa aivan sammalla tavalla kuin ensimmäisenkin, oikealta kuljetuksen päätteeksi pallo etukulmasta sisään 2-3. Tikalla alkoi Mikan maalin jälkeen tulla kiire, jonka johdosta heillä ei käytännössä ollut puolustajia ollenkaan. Mika ja Henu taiteilivatkin seuraavat maalit. Lopputulos 4-6 kultajunnuille ja lohkovoitto puhtaalla pelillä. Onnex olkoon! -PN-

11.3.07 Tikkurila GFT/Ydin - Kopse 13-1 Nelosen Finaali

Junnut voitoon selvin numeroin. Pelin alusta asti oli selvää kumpi jengi vie ottelua. Kopse oli vastaanottavana osapuolena ja se korostui selvästi isolla kentällä. Kahden eri lohkon välillä oli huima ero, sillä Kopse oli voittanut toisen lohkon -eipä olisi uskonut.
Ytimen peli oli helpon näköistä ja näytti todellakin siltä, että pojat olisivat pelanneet jo vuosia futsalia. Joka kerta kun Kopse sai pallon, tuli heille kiire ja pallo roiskastiin päätyrajasta ulos.
Junnut siirtelivät palloa hienosti yhdellä kosketuksella ja muutaman syötön jälkeen Kopsen veskari hakikin aina pallon maalista. GFT:n kultajunnuista kaksi pelaajaa teki 3 maalia ja erityisesti Henu oli vireessä 2+4 tehoilla.
Helpolta se maalinteko välillä näytti, kun yniorit ns. kävelivät Kopsen ohitse ja veivasivat pallon maaliin. Hyvin menneen tulokaskauden jälkeen ansaittu nousu 3. divariin ja kultamitalit kaulaan! Ainoastaan treeniturnauksessa maistettiin tappiota, mutta sarjassa kuljettiin voitosta voittoon. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan futsalkauteen, johon on aikaa enää 7 kuukautta.
Kesällä Ydin lähtee kokeilemaan biitsifudiksen saloja, ensin junnut matkustavat Kalajoelle harjoittelemaan ja sitten onkin Porin SM-turnauksen vuoro. Ooolèè, Sooolèè, Goolèè! (Texti: Koutsi P. Nisula)