Yleistä

GFT On Futsalia!

Ajatus, espoolaisen futsalin erikoisseuran perustamisesta oli leijunut ilmassa jo muutaman vuoden. Keväällä 2002 asiaa alettiin konkreettisesti ajamaan eteenpäin. Viisi vuotta FC Honkaa edustaneena olimme tuoneet seuralle varmasti myös jonkin verran positiivista mainetta. Seura antoikin meille virallisesti sarjapaikkansa, kun me sitä anoimme. Kaikki tapahtui sulassa sovussa ja olimmekin tyytyväisiä, että pystyimme jatkamaan toimintaamme samalla ryhmällä. Erikoisseuran myötä pystymme kehittämään omaa toimintaamme, eikä ristiriitoja futsal- ja jalkapallotoimintojen välille enää synny.

Seuraavaksi jengille piti kehitellä nimi, joka käynnistikin melkoisen nimirumban. Vihdoin ja viimein lopullinen nimi: Golden Futsal Team eli GFT vahvistettiin johtokunnan kokouksessa 10.9.2002. Kuukausi tästä ja seuralle oli saatu kehiteltyä logo. Syksyllä 2005 GFT:n pitkäaikainen haave: kultaiset pelipaidat olivat totta. Logon piti erottua paidasta, joten logolle kehiteltiin kehykset. Kaudelle 2003/2004 GFT:lle perustettiin reservijoukkue: GFT/2. Tavoitteeksi asetettiin toiminnan jatkuminen, sekä uusille pelaajille futsalin perusasioiden opettaminen. Näin uusien pelaajien on helpompi siirtyä mahdollisesti edustusjoukkueen riveihin. Kaudella 2004/2005 GFT:n `old boys` eli yli 35-vuotiaat osallistuivat futsalin kilpailutoimintaan. Toiminnan on tarkoitus jatkua ja kehittyä tulevina kausina. Näin GFT:n pelureilla on tulevaisuudessa mahdollisuus jatkaa futsalin pelaamista samassa seurassa monia vuosikymmeniä. Tähän tarkoitukseen futsal onkin mainio laji, koska pelisilmä eikä `tatsi` katoa mihinkään, vaikka ikää kertyy mittariin lisää.

GFT pyrkii edistämään Suomen futsalin kehitystä ja olemaan erityisesti espoolainen futsalin erikoisseura. Edustusjoukkueen on tarkoitus tarjota yleisölle futsalia Suomen huipulta. Tulevaisuudessa GFT pyrkii järjestämään muitakin futsaltapahtumia, joista lisätietoa näiltä sivuilta myöhemmin. Lisäksi kesäisin GFT aikoo osallistua ainakin sukulaislajin, beachfudiksen, tapahtumiin. Nuoresta seurasta huolimatta GFT on ollut varsin menestyksekäs ja tulevaisuudesta yksi asia on edelleen varma: jengin tavoite tulee aina olemaan samanlainen eli nimen mukainen.

GFT:n peliasut kaudella 2007-2008:

GFT
Koti: musta-musta-musta
Vieras: valkoinen-valkoinen-valkoinen
Maalivahdinpaita: neonvihreä

Kotiottelupallo: Umbro S5

GFT/2
1.asu: keltainen-keltainen-keltainen
2.asu: musta-keltainen-keltainen
mv-paita: vihreä/vaalean sininen

GFT/Ydin
1.pelipaita: musta
2.pelipaita: kultaisen keltainen

GFT/kki-35
1.asu: keltainen-keltainen-keltainen
2.asu: valkoinen-keltainen-keltainen
mv-paita: vihreä/vaalean sininen

GFT/beach
1.pelipaita: valkoinen
2.pelipaita: kultaisen keltainen