Uutiset
Me mennään Eurooppaan!
Posted by GFT 23/08/2009
GFT otti historiallisen voiton kotiturnauksen viimeisessä ottelussa ranskalaista Roubaixia vastaan.
Joukkue pelasi erittäin kypsää ja näyttävää futsalia ja ansaitsi paikkansa maanosan 32 parhaan joukkoon.
Pelikello oli rullaillut vasta viidennelle minuutille, kun kotijoukkue oli jo taittanut vastustajan siltaa. Kolme maalia alla viidessä minuutissa syntyi Panu Aution, Jani Modigin ja Risto Salmen lapikkaista.
Henrik Henriksson lisäsi johdon neljään maalin jakson puolivälissä. Roubaix survoi ainokaisensa kaukolaukauksella hetkeä myöhemmin.
"Olen uskomattoman ylpeä koko joukkueesta. Tämä ei ollut mikään tämän illan juttu, vaan töitä on tehty pitkään. Tällä joukkueella on uskomaton voitontahto , eikä se pelkää mitään", valmentaja Teemu Eskola sanoi pelin jälkeen.
Toinen jakso oli GFT näytöstä. Henriksson ja Modig osuivat vielä kertaalleen ja lopussa Ville Spangar kaunisteli lukemiksi 7-1 pilkulta.
Hallinta ja maltti säilyi koko ajan, mutta yleisöäkin pyrittiin viihdyttämään.
Showta piti yllä muun muassa Henrik Henriksson, joka lunasti lupauksensa muutamista saksipotkuista turnauksen aikana.
"Tulos oli upea, peli vielä parempaa. Viimeisteltiin kovalla prosentilla ja saatiin kova itseluottamus päälle", Henriksson sanoi.
"Sen jälkeen taikatemppujenkin tekeminen helpottuu. Olisi saanut mennä saksarit sisään, mies hymyili".
GFT:n pelit jatkuvat kuukauden päästä Belgiassa, jossa isäntä Action 21 Chareroin lisäksi lohkoon on arvottu Skövde AIK ja Athina ?90. Lohkosta kaksi jatkaa 16 joukkoon.
"Tottakai jatkopaikka on tavoite. Kova työtä ja pää kuntoon, niin eiköhän me sielläkin yleisöä viihdytetä", Henccu sanoo.
Mobi ja Mädi: sata täynnä!
Posted by GFT 23/08/2009
GFT kohtaa illalla Uefa Futsal Cupissa ranskalaisen Roubaix AFS:n lohkon kärkiottelussa, jossa panoksena on jatkopaikka. Kahdella kultaisella pelurilla on juhlapäivä jo ennen kuin peliä on edes pelattu loppuun.
Sekä Matias Sarelius että Jani Modig pelaavat ensimmäisinä pelaajina GFT:ssä sadannen virallisen ottelunsa tänään.
"Suuri kunniahan se on, vaikka eipä tuo päivän tärkein juttu ole", Jani Modig sanoo viitaten illan ratkaisuotteluun.
Molempien miesten pelit alkoivat jo 1990-luvun puolella. Tuolloin lajin suurmies ja GFT:n perustajiin kuulunut Janne Laine houkutteli nuoret pojat mukaan uuden lajin pariin.
"Laji on tällä välin muuttunut puuhastelusta amatöörien ammattimaiseen toimintaan", Sarelius sanoo lajin näkyvimpänä kehityksenä Suomessa.
Kaverukset ovat kulkeneet pitkän matkan lajin parissa. He ovat mm. kolminkertaisia Suomen mestareita, Cup-voittajia ja maajoukkuepelaajia.
"Päällimmäisinä muistona ovat mestaruudet, mutta paljon muutakin on tapahtunut vuosien varrella", Sarelius sanoo. "Olen saanut pelata monien hienojen joukkuetovereiden kanssa".

Sata kertaa GFT -paidassa. Modig (vasemmalla) ja Sarelius.
Nimenomaan pelikavereista Sarelius on ammentanut voimaa.
"Vaikka melkein koko joukkue on välillä vaihtunut, niin GFT-henki on säilynyt. Se on ihan ainutlaatuinen joukkuehenki, jota on mahdoton ulkopuolisille kuvailla", Sarelius kertoo.
Modig nostaa esile saman asian.
"Vaikka olen aika monessa pukukopissa istunut, niin GFT:n on ylivoimaisesti paras. Kai siihen vaikuttaa värikkäät persoonat, mutta siinä on myös jotain kummallisen erikoista", Modig sanoo.
Illan otteluun molemmat lähtevät kokemuksen tuomalla rauhallisuudella.
"Saadaan olla tarkkana heidän taitavien yksilöiden kanssa, mutta joukkueena olemme parempia. Hallitsemalla ottelua voitamme", Sarelius sanoo.
"Kärsivällisyyttä ja rohkeutta, siitä se tulee olemaan kiinni", Modig kiteyttää.
Ottelu GFT - Roubaix AFS alkaa tänään Tapiolan urheiluhallilla kello 17:00. Tule paikalle antamaan tukesi kultaisille ja kannustamaan heidät Eurooppaan!!!
GFT:lle voitto - Jatkopaikka ratkeaa huomenna
Posted by GFT 22/08/2009
GFT otti toisen voittonsa Uefa Futsal Cupissa kaatamalla vaiherikkaassa ottelussa englantilaisseura Helvecian maalein 6-4 (3-0).
Kotijoukkue aloitti ottelu hapuillen, mutta kesti ensimmäisen kymmenen minuutin ajan Helvecian vyörytykset. Maalivahti Matias Sarelius otti kotijoukkueelle tärkeitä koppeja. Kotijoukkueen liike ja ajoitus oli jäänyt pukukoppiin ja Helvecia puolestaan pelasi intohimoista futsalia.
Jakson edettyä GFT pääsi kuitenkin peliin mukaan. Ja iski. Ensin Panu Autio tuikkasi kärkkärillä taululle 1-0. Jani Modig vei kotijoukkueen 2-0 -johtoon. Autio maalasi vielä kerran ennen summeria. Taukotilanne siis 3-0.
"Hienosti kestimme alun ja sen jälkeen teimme kolme hienoa maalia", valmentaja Teemu Eskola kertasi ensimmäistä jaksoa.
Toisella jaksolla pelin sotki tuomarikaksikko. Kymmenen minuutin kohdalla molemmilla joukkueilla oli virheet täynnä, vaikka ottelu oli jopa poikkeuksellisen siisti. Molemmilla penkeillä reagoitiin voimakkaasti tuomarivirheisiin. Eskola oli pettynyt ottelun tuomarilinjaan, kuten moni muukin Tapiolan hallissa.
"Helvecia pääsi peliin mukaan toisella jaksolla räikeiden tuomarivirheiden ansiosta. Niin ei saisi tällä tasolla tapahtua. Onneksi parempi joukkue voitti".
GFT kuitenkin kesti hyvin hässäkän ja paineen keskellä. Autio maalasi kotijoukkueelle vielä kahdesti ja Pekka Sihvola kerran. Ottelun ehdoton hahmo oli Panu Autio (4+1), joka oli alati vaarallinen. "Mahtavaa päästä paukuttamaan neljä maalia hienon kotiyleisön edessä", Autio sanoi. "Toivottavasti huomenna on tupa täynnä, kun pelataan ratkaisusta". Huomenna ratkeaa lohkovoitto, kun GFT saa vastaansa Roubaix AFS:n. Valmentaja Eskola oli "finaalin" aattona rauhallinen. "Vaikea peli on tiedossa, koska panos on kova", Eskola sanoi. "Vastassa on taas uudentyyppinen joukkue, johon emme ole tottuneet".
Joukkue lepää illan ja kokoontuu huomenaamulla pelipalaveriin. Vastustajan vahvuudet ja heikkoudet ovat tiedossa, mutta arvaamattomuus on jälleen pienenä huolena. "Meidän täytyy pitää huoli, että meillä on terävämmät jalat ja parempi liike", Eskola summasi.
Myös Autio luotaa ratkaisupelissä GFT:n vahvuuksiin. "Meillä on parempi liike ja kunto. Jos puolustamme hyvin, niin voitamme, Autio sanoi.
Huomenna ratkeaa turnauksen voittaja! Saavu paikalle Tapiolan Urheiluhallille viimeistään kello 17 kannustamaan GFT Eurooppaan, kaikkien ääntä tarvitaan!!! Ottelu Fair City Santos - Helvecia Futsal alkaa kello 14:45.
Lakulla on kliffaa
Posted by GFT 21/08/2009
"Nää on tosi kliffoja matseja", GFT:n Lasse Lind sanoi nettitoimitukselle turnauksen välipäivän aamuna. "Näiden pelien takia skulataan koko talvi".
Lind pelasi ensimmäisessä ottelussa skottijoukkue Santosia vastaan yhdessä Pekka Sihvolan, Panu Aution ja Teemu Terhon kanssa.
"Mahtavaa pelata noiden jätkien kanssa, kun yhteinen juoni on löytynyt", Laku kertoo.
Lind pelasi liigassa erinomaisen debyyttikauden. Moni odotteli miestä jo maajoukkueen matkaankin, mutta kansainväliset pelit eivät vielä viime kaudella toteutuneet.
"Kyllä maajoukkueeseen pääseminen on ilman muuta tavoitteeni", Lind toteaa. "Haluaisin päästä mukaan mahdollisimman pian ja uskon, että minulla on siihen hyvät saumat".

Lasse Lind uskoo GFT:n jatkopaikkaan.
Huomenna GFT kohtaa Uefa-lohkon kärkikamppailussa englantilaisen Helvecian. Ottelun voittaja on erittäin lähellä jatkopaikkaa.
"Uskon, että Helvecia on lohkossa kovin vaststajamme. Tosi taitavia kavereita, mutta eivät ehkä niin organisoituja. Jos puolustmme hyvin, niin uskon, että luomme varmasti riittävästi maalipaikkoja voittoon", Lind sanoo.
GFT kohtaa englantilaisen Helvecia Futsalin Tapiolan Urheiluhallilla kello 14:00 alkavassa ottelussa. Tervetuloa!
GFT:lle avausvoitto - Huomenna elokuviin
Posted by GFT 20/08/2009
GFT otti Uefa Futsal Cupin ensimmäisessä ottelussa selvän 6-2 -voiton skottimestari Santosista.
"Tästä on hyvä jatkaa. Kolme tärkeää pistettä", GFT:n tyytyväinen valmentaja Teemu Eskola summasi.
Ottelu alkoi heti kotijoukkueen komennossa. Henrik Henriksson osui Jani Modigin syötöstä pelikellon rullatessa vasta toisella minuutilla.
Koko ensimmäinen jakso mentiin GFT:n komennossa. Teemu Terho osui vielä Pekka Sihvolan syötöstä. Tauolla mentiin tilanteessa 2-0, vaikka mahdollisuudet olisi ollut useampiin osumiin.
"Meidän olisi pitänyt ratkaista ottelu jo ensimmäisellä jaksolla", Jani Modig sanoi.
Valmentaja Eskola oli kuitenkin hyvin tyytyväinen, sillä pisteet ovat tärkeimpiä.
"Kentällä nähtiin paljon niitä asioita, joita oli sovittu. Olen siihen hyvin tyytyväinen", Eskola summasi.
Skotlantilaisten valmentaja Mark Potter oli ottelun jälkeen hieman pettynyt, mutta antoi kunnian kotijoukkueelle.
"Päästimme GFT:n liian helposti johtoon. Tuon tasoista joukkuetta vastaan 2-0 -tilanne on jo vaikea".
"Maalit olivat kuitenkin ansaittuja, sillä GFT pelasi erittäin hyvin. Joukkueen tasoero esimerkiksi Skotlannin liigaan oli huomattava", Potter sanoi.
"Futsal on meillä kasvussa ja yritämme jatkuvasti tehdä töitä sen eteen, että se kasvaa entisestään".
Perjantain välipäivän GFT aikoo käyttää yhteen harjoitukseen ja pelipalaveriin. Lauantaina vastassa on englantilainen Helvecia ja sunnuntaina ranskalainen Roubaix AFC. Kotijoukkueella on ässä hihassa ranskalais-englantilaista viikonloppua silmällä pitäen.
"Menemme porukalla katsomaan ranskalais-englantilaisen elokuvan. Espoo Cinessä on ennakkonäytöksessä Eric Cantonasta kertova leffa, Meet Eric", Eskola valottaa joukkueen huomista valmistautumista.
Illan toisessa ottelussa englantilainen Helvecia Futsal löi Ranskan Roubaix AFC:n 6-4.
Molempien otteluiden tilastot löydät ottelut -välilehden alta.
Modig palaa tänään kentille
Posted by GFT 20/08/2009
Tänään alkaa Uefa Futsal Cupin turnaus Espoossa. Avausottelussa ovat vastakkain Suomen mestari GFT ja skotlantilainen Fair City Santos. Peli alkaa kello 17:30!
Avausvihellys kuulostaa tänään erityisen suloiselta yhden miehen korviin. GFT:n ikitaistelija Jani Modig palaa kentille yli vuoden tauon jälkeen. Viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen takia.
"Ei parempaa aikaa ja paikkaa voisi olla palata", Modig sanoo viitaten Uefan kotiturnaukseen.
Modig ei aamulla kertonut jännittävänsä peliä mitenkään erikoisesti.
"Ei tässä aamiaispöydässä ainakaan vielä jännitä", mies viestitti nettitoimitukselle.

Kun Jani Modig viimeksi esiintyi GFT:n paidassa, niin tunnelma oli tämän näköinen.
Modig odottaa tämän päiväiseltä vastustajalta kovaa skottilaista taistelumieltä:
"He ovat pelanneet paljon kansainvälisiä pelejä, mutta kyllä meidän pitäisi taitavampi joukkue olla".
Modig on hyvässä kunnossa ja uskoo, että yhteinen sävel muun joukkueen kanssa löytyy nopeasti, vaikka pitkä tauko onkin takana.
"Eiköhän kaikki mene hyvin, jos vaan muistan vielä kumpaa päähän pitää hyökätä", Modig nauraa.
Henriksson fiilisteli turnauksen aattona
Posted by GFT 19/08/2009
"Joukkue on huippuunsa viritetty. Pelaamme tällä hetkellä tosi hyvää futsalia", GFT:n Henrik Henriksson kertoi keskiviikkoillan viimeistelyharjoituksen jälkeen.
Henriksson pelaa huomisessa ottelussa yhdessä kokeneiden Jani Modigin, Risto Salmen ja Oulusta Espooseen saapuneen Ville Lindgren kanssa.
"Meidän yhteispeli on jo pikkuhiljaa löytynyt. Pystymme varmasti luomaan paikkoja", mies sanoo. "Nyt pitää vaan pitää huoli, että vati on vaaditulla tasolla ja pallot saadaan maaliin."
Henriksson yltyy muiden pelaajien kanssa kehumaan Tapiolan uutta kenttää.
"Kenttä on ihan viimeisen päälle. Se suosii varmasti taitavia pelaajia."
Totuttuun tapaan Henriksson ei pelkää asettaa itselleen paineita.
"Odotan, että tiukan paikan tullen minusta löytyy ratkaisija", Henriksson sanoo.
"Henccu" lupaa myös viihdyttää. Tavaramerkiksi muodostuneita saksipotkujakin voi olla luvassa.
"Varmasti heitän saksareitakin, jos vaan tarjoilut on kohdillaan", mies hymyilee.
Puitteet kunnossa Espoossa
Posted by GFT 19/08/2009
"Tää on baana!" huusi futsalkonkari Ville Sihvonen kävellessään sisälle Tapiolan uusitulle peliareenalle.
Tapiolan urheiluhalli Espoossa saa kunnian olla Uefa Futsal Cupin päänäyttämönä tämän viikon ajan. Aiemmin tänään halli viimeisteltiin upeaan futsalkuntoon. Pelimatto, rajat, maalit ja muut puitteet asennettiin päivän aikana paikalle.
"Tänne kannattaa tulla jo melkein pelkän hallin takia", GFT:n puheenjohtaja Pauli Ojalehto vitsaili seistessään keskellä Tapiolan areenaa.
GFT harjoittelee uudella baanalla ensi kertaa tänä iltana, mutta pari miestä otti salaa tuntumaa mattoon jo aiemmin päivällä.
"Tosi hyvältä tuntuu. Maailmanluokan alusta", sanoi GFT:n Teemu Terho.
Turnauksen avausvihellys kuullaan huomenna torstaina, kun isäntä GFT kohtaa Skotlannin mestari Santosin. Ottelu alkaa klo 17:30.
Tule paikalle näkemään huippuviihdettä huippubaanalla!
Ville Lindgren haluaa näyttää taitonsa
Posted by GFT 18/08/2009
Oulun lahja suomalaiselle futsalille Ville Lindgren pelaa torstaina debyyttinsä GFT:ssä. Tervareista Espooseen siirtynyt mies on harjoitellut kesän ajan kultalauman mukana ja odottaa ensimmäistä virallista otteluaan innolla.
"Haluan näyttää taitoni. Minut on tänne haluttu ja seuraavaksi haluan näyttää, että täytän odotukset."
Lindgren kertoo myös, että hänet on otettu erittäin hyvin vastaan Espoossa. Omaa osaansa joukkueen perinteisistä jäynistä mies ei ole vielä saanut kokea. "Eiköhän ne jäynätkin vielä tule", Lindgren sanoo.
Valmentaja Teemu Eskola kertoo halunneensa Lindgrenin joukkueeseen nuorena lupauksena, jonka hän uskoo jo kuuluvan maan parhaiden pohjapelaajien joukkoon.
"Odotan, että Ville vakiinnuttaa paikkansa maajoukkueessa tällä kaudella ja ansaitsee pelipaikkansa kultaisissa.
Hän on mukava lisä joukkueeseen pelillisesti ja myös tyyppinä. Hyvä, että joukkue saa väriä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta", umpiporilainen Eskola sanoo.
Lotto sittenkin mukana
Posted by GFT 18/08/2009
Jukka Lottosen oli määrä jättää Uefan kotiturnee kokonaan väliin, mutta mies ei anna periksi.
Viime viikolla pelilupaa ei vielä irronnut. "Lotto" on kuitenkin harjoitellut kevennetysti joukkueen mukana kesällä
ja ollut treeneissä mukana jo viikon.
Keskustelujen jälkeen valmentaja Teemu Eskola päätti eilen nimetä miehen 14 pelaajan listalle.
Lottonen jää alustavasti katsomopelaajan rooliin, mutta jos käsky käy kentälle taistelija aikoo totuttuun tapaan antaa kaikkensa.
"Kyl toi jalka voi pari vaihtoa kestää", Lotto huikkasi eilen treeneissä.
Kohta alkaa!
Posted by GFT 17/08/2009
GFT hioi maanantai-iltana kuvioita Leppävaarassa. Ensikosketus uuteen mattoon saadaan vasta keskiviikkona Tapiolan Urheiluhallilla. Hallista rakennetaan parhaillaan Suomen hienointa Futsal areenaa.
"Hyvinhän nuo kuviot tuntuivat napsuvan kohdalleen", konkarimaalivahti Matias Sarelius kertoi maanantain treenien jälkeen.
Sareliuksen mukaan joukkue odottaa innolla Tapiolan halliin ja tuoreelle matolle pääsemistä.
"Siinä tavallaan ympyrä sulkeutuu. Meistä muutamat on siitä ihan kulmilta kotoisin ja ollaan pikkupoikina hallilla pyöritty", Sarelius kertoo.
Kun kultaiset astuvat torstain avausotteluun, niin Sarelius toivoo, että mahdollisimman moni löytää paikalle kannustamaan oman kylän poikia.
"Euro-pelit ovat Suomessa aika vähissä, niin toivottavasti halliin saapuu paljon väkeä. Ison yleisön edessä on aina hienointa pelata!"
Spangarin hattutemppu liikaa porilaisille
Posted by GFT 17/08/2009
Golden Futsal Team - PoPa 5-1 (2-0)
Viimeisessä harjoitusottelussa, ennen tällä viikolla alkavaa Uefa Cupia GFT kohtasi PoPan.
Viihdyttävässä ottelussa kuviot osuivat pikkuhiljaa kohdalleen. GFT:n tehomies oli kolme maalia paukuttanut Ville "Spänky" Spangar. Panu Autio ja Risto Salmi maalasivat kerran mieheen.
"Säästin pari viime kaudelta. Toivottavasti kauden maalit eivät olleet tässä", Spangar nauraa.
"PoPa ei ollut kovin vahva, mutta kyllä meidänkin peli kivasti pyöri. Hyvää lupaa", Spanky jatkaa.
GFT hallitsi ottelua pääosin, eivätkä porilaiset päässeet rokottamaan kuin kerran.
"Tämä oli hyvä treenimatsi Uefaa ajatellen. Monta onnistujaa aiheutti sen, että valmentajalla on ratkottavanaan pari positiivistakin ongelmaa", valmentaja Teemu Eskola kommentoi peliä.
GFT taipui Leppävaarassa
Posted by GFT 26/07/2009
Golden Futsal Team - Mytischi 2-3 (1-3)
GFT joutui eilen taipumaan Leppävaarassa. Venäläinen Mytischi kävi kaatamassa kotijoukkueen maalein 2-3 (1-3).
Venäläiset pitivät ottelussa yllä kovaa tempoa ja hallitsivat aika ajoin hienosti peliä. Ottelu kulminoitui ensimmäisen jakson loppuun, kun venäläiset onnistuivat iskemään kahdesti viimeisellä minuutilla.
Toisella jaksolla GFT oli terävämpi. Lopussa GFT oli lähellä tasoitusta, mutta venäläiset kestivät GFT:n ylivoiman.
GFT:n molemmista maaleista vastasi Pekka Sihvola.
Golden Futsal Team haastaa venäläiset
Posted by GFT 20/07/2009
UEFA Futsal Cupin karsintakierrokselle valmistautuva Golden Futsal Team kohtaa lauantaina 25.08.2009 kello 17.00 Venäjän Superliiga-joukkue Mytischin Leppävaaran Urheiluhallilla. Ammattilaisjoukkue Mytischi leirelee Suomessa viikon ajan ennen sarjakauden alkua. Otteluun on vapaa pääsy!
GFT:n vastustajat selvillä
Posted by GFT 08/07/2009
Golden Futsal Teamin vastustajaksi UEFA Futsal Cupin ensimmäiselle karsintakierrokselle arvottiin Ranskan mestari Roubaix Futsal, Englannin mestari Helvecia Futsal sekä Skotlannin mestari Fair City Santos. Turnaus pelataan Tapiolan Urheilupuistossa 20. - 23.08.2009.



