Prinsessoille kelpaa vain Suomen mestaruus

08.03.2010

Voitosta voittoon seilaava GFT:n naisjoukkue GFT/Prinsessat valmistautuu ensi viikonloppuna Ylöjärvellä pelattavaan SM-lopputurnaukseen.

Ensimmäistä kauttaan pelaava joukkue on toistaiseksi voittanut kaiken mahdollisen. Loppuvuodesta joukkue voitti Futsal-cupin päästämättä maaliakaan. Uudenmaan Kakkosen joukkue voitti maalierolla 80-7.  Piirimestaruus ja SM-finaalipaikka irtosi, kun finaalissa kaatui Team Vanpan Salamaseeprat maalein 3-2.

Joukkueen kapteeni Elina Syrjälä odottaa innolla mahdollisuutta nostaa jälleen yhtä voittopokaalia.

- Meillä on tavoitteena tuplamestaruus heti ensimmäisellä kaudella. Syksyllä voitettu Cupin mestaruus oli vasta alkua. Nyt halutaan lopettaa kausi mestaruusjuhliin.

Joukkueen pahimpana haastajana Syrjälä näkee Futsal-cupin finaalissa kohdatun FTK:n Kemistä.

- He uhosivat jo marraskuussa voittavansa meidät SM-finaalissa. Nyt heillä on revanssin paikka, ja meidän täytyy pystyä vastaamaan siihen.

Kapteenin mukaan pelkkä voitto ei riitä, vaan mestaruuden on irrottava prinsessamaisen kauniilla futsalilla, jonka valmentaja Timo Lumivaara on kauden aikana joukkueeseen iskostanut.

- Koutsilla on ollut sopivasti kärsivällisyyttä, taitoa ja pilkettä silmäkulmassa, että on saanut koko joukkueen innostumaan lajista. Meillä on vielä paljon opittavaa, joten toivottavasti saadaan nauttia Tinken kuvioista vielä jatkossa.

Suomenmestaruus tai ei, naisten joukkueen ensimmäinen kausi on ollut menestys, joka Syrjälän mukaan saa varmasti jatkoa ensi kaudella.

- Pelaaminen on vielä siistimpää kuin miltä se katsomosta näytti. Meillä on sen lisäksi kasassa ihan huippu joukkue, joka nauttii siitä, että saa pelata yhdessä.

- Paljon on tullut kyselyitä innokkailta tulevilta futsaltähdiltä. Toivottavasti ensi vuonna ehditään vielä enemmän treenata.

Pelkään futsaliin Syrjälä ei kuitenkaan ole ehtinyt keskittymään. Viime viikonloppuna hän palasi Portugalin Algarvesta, jossa hän pelasi ensimmäiset maaottelunsa naisten jalkapallomaajoukkueen riveissä.

- Ensimmäiset maaottelut olivat todella mielenkiintoinen kokemus ja oli huippua pelata. Uusi ruotsalainen päävalmentaja (Andrée Jeglertzin) on saanut ihan uutta meininkiä joukkueeseen. Paljon on tosin vielä töitä edessä, että pystytään pärjäämään ihan huippumaille. Kaiken kaikkiaan todella siistiä päästä edustamaan Suomea.